Japanin kirjoitusjärjestelmä

japani (s): Belsebubin itsensä kieli, jonka tarkoituksena on estää kristinuskon leviäminen

Aakkoset

Myös kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, joita kutsutaan japanin kielessä nimellä kanji, käytetään paljon japanilaisessa kirjoituksessa. Suurin osa japanin kirjoitetusta kielestä kirjoitetaan kanjeilla (substantiivit, verbit, adjektiivit). Kanjeja on yli 40 000, joista noin 2 000 merkkiä edustaa yli 95 %:a oikeasti kirjoituksessa käytettävistä merkeistä. Japanilaisessa kirjoituksessa ei käytetä välejä, joten kanjit ovat välttämättömiä yksittäisten sanojen erottamisessa lauseesta. Kanjit ovat myös käteviä homonyymien, joita japanissa onkin varsin paljon johtuen rajoittuneesta äännemäärästä, eroittamisessa toisistaan.

Hiraganaa käytetään lähinnä kieliopillisiin tarkoituksiin. Tämä tulee esille partikkeleita opiskeltaessa. Sanat, joiden kanji on erittäin harvinainen tai se on vaikea kirjoittaa sekä puhekieliset ilmaukset, kirjoitetaan myös hiraganalla. Sitä käyttävät myös japanin opiskelijat ja lapset niiden kanjien, joita he eivät vielä osaa, sijaan.

Vaikka katakana edustaa samoja äänteitä kuin hiragana, sitä käytetään pääasiassa länsimaista tuotujen lainasanojen kirjoittamiseen (koska ei ole olemassa kanjeja, jotka liittyisivät romaanisille aakkosille perustuviin sanoihin). Sitä voidaan käyttää myös painotuksiin ja korostuksiin. Seuraavat kolme osiota käsittelevät hiraganaa, katakanaa ja kanjeja.

Intonaatio

Kuten seuraavassa osiossa tullaan huomaamaan, jokainen hiragana-merkki (ja sen katakana-vastine) vastaa yhtä vokaali- tai konsonantti + vokaali- tavua, paitsi yksi poikkeus, nimittäin ん- ja ン-merkit (tästä lisää myöhemmin). Tämä yksi kirjain per tavu-järjestelmä tekee ääntämisestä ehdottoman yksiselitteistä. Järjestelmän yksinkertaisuus ei kuitekaan tarkoita, että japanin ääntäminen olisi yksinkertaista. Itse asiassa tämä japanin kiinteiden tavuäänteiden joustamaton rakenne nostaa esiin intonaatio-ongelman.

Korkeiden ja matalien äänenpainojen intonaatio on puhutussa kielessä ratkaiseva tekijä. Esimerkiksi homonyymeissä voi olla erilaisia äänenkorkeuksia, jotka johtavat sanojen hieman erilaiseen lausuntatapaan vaikka ne kirjoitetaankin samoilla äänteillä. Suurin este kunnolliseen ja luonnolliseen lausuntatapaan on väärä intonaatio. Monet opiskelijat puhuvat usein kiinnittämättä huomiota selkeiden äänenkorkeuksien tuottamiseen tehden näin ääntämisestään luonnotonta (klassinen ulkomaalaisaksentti). Ei ole järkevää opetella tai luoda sääntöjä eri äänenkorkeuksille, erityisesti siksi, että äänenkorkeus voi vaihdella riippuen kontekstista ja murteesta. Ainoa käytännöllinen lähestymistapa asiaan on saada yleinen käsitys äänenkorkeuksista matkimalla syntyperäisiä japanilaisia.

This work is licensed under a Creative Commons License.

Copyright © 2003-2007 Tae Kim (taekim.japanese AT gmail.com)
Finnish translation by Silja Ijas ()